perjantai 16. syyskuuta 2022

Kasvattamisen ”ihanuutta”

 






Pennut voivat oikein mainiosti, vaikka syövät minut perikatoon. Heh. Tälläkin viikolla kävin ostamassa yli satasella niille ruokaa ja parin viikon päästä uusi keikka Mustiin ja Mirriin. Alan olla siellä vakiokasvo, kun laukkaan siellä alvariinsa. 

Kasvattajana olen pohtinut aiemminkin, että mikähän laki se on, että joka pentueen kohdalla kaikki haluavat ostaa nimenomaan sen ainoan naaraan tai ainoan uroksen. Nyt on käynyt niin, että kaikki tuntuvat haluavan juuri sen naaraan siis Rosabellan. Romeo on siis vielä vapaana. Vink vink. Ja naarasta ei siis kannata kysellä.

Jonkin verran on pyydetty kuvia pentujen vanhemmista, joten laitan nyt kuvat emosta, isästä ja isoisästä. Liekki-isoisoisä on oma kasvattini ja ikää sillä on jo liki viisitoista vuotta. Vieraammat eivät tahdo ikinä uskoa sen vilkkauden vuoksi, että se on jo niin iäkäs. Liekkiin minulla on erityisen vahvat tunnesiteet, että se on luonani elämänsä loppuun saakka, jos vain suinkin. Liekki syntyi sektiolla ja pari ensimmäistä päivää syötin sitä tuttipullolla emon toipuessa. Liekin kanssa olen käynyt näyttelyssä eniten ja sen luonne on upea. Mieheni mielestä se on liian äänekäs ja Liekin mielestä mieheni on nipo, kun ei anna sen nukkua yöllä samassa sängyssä. Kutsunkin leikillisesti Liekkiä mieheni arkkiviholliseksi. Joka tapauksessa alla kuvia pentujen vanhemmista.


Jade-emo:


Ukko-isä:


Liekki-isoisoisä:



lauantai 10. syyskuuta 2022

Vauhtia riittää ja eka rokotus

Tämän viikon maanantaina pennut saivat ensimmäisen rokotuksen ja samalla pennut mikrosirutettiin. Mukavs, että rekisterikirjat ehtivät postissa perille ennen rokotusta niin sai merkinnät heti tuoreeltaan sinne. Muuten kotona vauhtia on riittänyt, kuten videolta jokainen voi todeta. 






maanantai 29. elokuuta 2022

Pihaleikkejä

 



Meillä on aidattu takapiha ja pennut ovat päässeet siellä valvotusti leikkimään. Kiinanharjakoira Nellin kanssa on kiva leikkiä hippaa. Jonkin verran ollaan takapihan ulkopuolella ulkoiltu myös valjaissa.





keskiviikko 3. elokuuta 2022

Rosabella ja Romeo

Molemmat (Rosabella vasemmalla, Romeo oikealla):








Rosabella:




Romeo:







Lapset on terveitä, kun ne treenaa



 




Voihan sitä kahvakuulaa käyttää edellä olevan videon mukaisesti. Ei voi muuta sanoa, että kaikkeen nuo kaksi riiviötä ehtivätkin. Toki ne suloisesti myös yhdessä nukkuvatkin paljon. On niiden touhuja niin ihana seurata.



keskiviikko 27. heinäkuuta 2022

R-pentue syntyi 5.6.2022

 


Jaden pennut syntyivät 5.6.2022. Synnytykseen tarvittiin hieman eläinlääkärin apua polttoheikkouden takia. Oksitosiinipiikin jälkeen pennut syntyivätkin alle puolessa tunnissa. 

Ensimmäiset päivät pentujen kanssa sujuivat loistavasti. Valitettavasti viikkoa ennen juhannusta painot alkoivat vahvinta pentua lukuunottamatta kahdella muulla junnata ja jopa laskea. Emolta ei riittänyt tarpeeksi maitoa, vaikka pennut imivät terhakasti.

Tajusin, että omin avuin pennut eivät selviytyisi. Facebookin rotukissakasvattajien ryhmän kautta tavoitin Kajaanista kasvattajan, jolta sain ennen juhannusta letkun, jolla aloitin letkuruokinnan. Tästä huolimatta heikoimman pennun kunto romahti ja suruksemme menetimme pienen Sissin juhannuksena lauantaina. Tätä kirjoittaessakin kyyneleet nousevat silmiin pennun kuolemaa muistellessa.

Surusta huolimatta jatkoin toisen heikon pennun letkuruokintaa alkuun neljän tunnin välein. Ruokintojen yhteydessä tarjosin sormen päästä kiinteää ruokaa. Joitain kertoja jouduin letkuruokkimaan myös vahvinta pentua. Emon maidon vähäisyyden vuoksi pennut oppivat tavanomaista nopeammin kiinteälle ruoalle ja samalla myös käymään hiekkalaatikolla tarpeillaan. Olen niin ylpeä pikkuisten fiksuudesta.

Nyt pentukaksikko on vauhdikkaita ja vahvoja riiviöitä. Ruokaa niihin uppoaa tolkuton määrä, joka toisaalta ei ole yllätys ottaen huomioon niiden vauhdikkaat leikit, kiipeilyt ja tutkimusretket. Ryökäleet ovat jopa yrittäneet karata ulos ulko-ovesta. Liekki-isoisoisä leikittää pentuja hännällään. Jade-mamma edelleen imettää kiinteän ruoan ohella ja Nelli-kiinanharjakoira saa harmaita haivenia pentujen pölliessä sen makupaloja. 

Vaikeasta alusta, huonosti nukutuista öistä ja huolesta huolimatta koen pentujen touhuja seuratessani kaiken palkitsevana. Ainoa ongelma on, että alun vaikeuksien takia kasvattajana olen luonut pentuihin turhankin vahvan tunnesiteen. Minun on todella vaikea luopua kummastakaan, kun luovutuksen aika koittaa, mutta uskon pentujen löytävän rakastavat kodit. <3







maanantai 19. elokuuta 2019

Iloisesta odotuksesta synnytystragediaan

Myöhään sunnuntai-iltana Jaden synnytys alkoi. Vaikka Jade hienosti itse selvisi synnytyksestä, oli syntynyt pentu kuollut. Oli sydäntä särkevää katsoa, miten Jade yritti hoivata kuollutta pentua. Hieman onneksi olimme ehtineet orientoitua siihen, ettei pentu olisi ehkä elinkelpoinen, sillä aiemmassa röntgenissä ei näkynyt kuin yksi pentu ja siinäkin kuvassa oli eläinlääkärin mukaan erikoisia piirteitä. Syntynyt pentu oli päällisin puolin kuitenkin täysiaikaiseksi kehittynyt. Vatsanpeite sillä kuitenkin oli hieman auki. Kuitenkin kaunis himalajanaamion karvapeite ja täydelliset pikkukynnet ja kaikki. Niin surullista. Tämä odotus päättyi tragediaan. Onneksi Jadea ei kuitenkaan tarvinnut leikata ja se voi olosuhteisiin nähden kuitenkin hyvin. Sääli silti. Tästä yhdistelmästä olisi onnistuessaan tullut varmasti kaunis pentue. Nyt en jaksa ajatella eteenpäin sitä, onko pentusuunnitelmia vai ei. Annamme Jaden henkisesti ja fyysisesti toipua ensin rauhassa.